maanantai 24. elokuuta 2015

Kuulumisia

Blogin päivittäminen on viime aikoina jäänyt taka-alalle, muutta en ole unohtanut sitä kuitenkaan. Syy tähän on rankka pahoinvointi. Oksentelu on päivittäistä ja sitä tapahtuu ympäri vuorokauden. Välillä on jaksoja, jolloin ei mikään pysy sisällä. Yksi tämmmöinen oli reilu pari viikkoa sitten ja jouduin osastolle nesteytykseen. Olisivat pari vuorokautta pitäneet, mutta lähdin yhden vuorokauden jälkeen, koska yksi lapsistamme lähti koulutielle. 



Ystävän häitä juhlittiin myös ja kummallista kyllä se päivä oli vointini puolesta mitä mainioin. Onneksi niin koska olin kaaso ja piti pysyä edustuskunnossa. Kuten aina ongelmakseni muodostui hiustenlaitto. Olen ihan surkea laittamaan hiuksinia, mutta jonkinlaisen kampauksen onnistuin youtube videon avulla väsäämään. 


Seuraavaksi olikin minun syntympäiväni. Ja koska täytin pyöreitä vuosia pidin oikein juhlatkin. Tai no tähän asiaan  vaikutti myös se, että aiemmin kesällä voitin arvonnassa kiipeily + saunaillan. Pakettiin kuuluin 15 henkilölle ohjattua seinäkiipeilyä, sen jälkeen saunomista ja paljuilua. Ilta oli mahtava, kiipeilyä en ole ikinä ennen kokeillut ja se vei kyllä mennessää. Toki tarkistin että voiko raskaana kiivetä, eikä se ollut este sillä heillä oli siihen erikseen sopivat valjaat. Ystävät olivat yhdessä hankkineet minulle lahjakortin kampaamoon ja menenkin nyt keskiviikkona uudistamaan lookkini.


Tänään ohjelmassa on labrakäynti ja7.9 on nt-ultra. Ensi maanantaina palaan koulun penkille, jos vointini sen sallii.



torstai 6. elokuuta 2015

Alkuraskauden ultra

Siinä hän nyt on.
Pituutta maanantaina tehdyssä ultrassa 11mm.
Laskettu aika ultran mukaan 19.3.2016 ja tämä tulee todennäköisesti viralliseksi lasketuksi ajaksi.
Kaikki oli niin hyvin kuin näillä viikoilla voi olla. Sikiöllä oli vahva syke ja laskettu aika vastasi lähes täysin omia laskujani.

Pahoinvointi on pahenutunut oksenteluun asti.
Oksentelu on päivittäistä ja vie voimia.
Olo on välillä todella heikko,
mutta onneksi osa ravinnosta pysyy sisällä.

-rv 7+5-