keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Rintojen ultra.

Tiistaina kävelin vapisevana ultrattavaksi...
Jouduin odotteleen hyvän tovin, koska yksi laite 
oli rikkoontunut ja ajat olivat sen vuoksi vähän myöhässä.
Paikka oli sellainen, jossa tehdään mammografioita yms..

Siinä ehti kysellä itseltään kaikenlaista.. ajatella pahinta mahdollista
ja toista äärilaitaa

ja ehkä itkeäkin... 

Lääkäri pyysi minut huoneeseen.. pyysi riisumaan yläosat pois..
ja tunnusteltuaan rintani alkoi ultrata.. hän ei puhunut mitään 
pieneen ikuisuuteen.. tai siltä se ainakin tuntui.. 
Lopulta hän sanoi, että ei ole syytä huoleen. 
Muutos näyttäisi olevan paksuuntunutta rauhaskudosta 
eikä siitä ole haittaa terveydelle. Hän halusi kuitenkin että
tehdään vielä uusi ultra elokuun lopussa. 

Mieli keveni ja taisi muutama helpotuksen kyynelkin vierähtää. 

Tiedän, että elämässäni on paljon hyvää ja kaunista..
mutta välillä pystyn näkemään vain kaiken tuskan ja huonot asiat. 
Luulin että masennusoireet olivat helpottaneet,
mutta tämän rintaepisodin aikana huomasin että en todellakaan ole kunnossa.

Ystävät pidän edelleen aika etäällä..
en osaa sanoa onko ketään kenelle pystyn puhumaan todellisista tunteista..
Joskus kaipaa ystävää.. joka näkee ja kuulee sanomatta että on huono olla..
että tarvitsen vain olen jota vasten itkeä..
Mutta olen sen luontoinen ihminen..
että en taida osata edes näyttää todellisiä tunteitani..
olen taitava peittämään kaiken.

Vuosia sitten tutuistuin uusiin ihmisiin, joista pidin kovasti
ja pian meistä tuli läheisiä ystäviä..
tai ainakin luulin niin.
Puhuin tunteistani ja yksityisistä asioistani..
Mutta he eivät olleet luottamuksen arvoisia.. 
Riitaannuimme emmekä ole sen koommin juuri puhuneet..
Se vaikuttaa minuun edelleen..
En osaa enää avautua ja kovetan itseni. 






lauantai 4. kesäkuuta 2016

Check up...

Nizzan reissu oli ja meni.
Oli todella hauskaa ja unohdin hetkeksi kaiken muun
vaikka tulihan sielläkin kertaalleen itkettyä tätä kaikkea.
Mutta nauroin enemmän kuin pitkään aikaan,
niin että mahaan sattui.

Aika pian kuitenkin arki palasi kuvioihin.. meni useampi päivä että toivuin reissuväsymyksestä.

Minulle ei tehty minkäänlaista jälkitarkastusta synnytyksen jälkeen
ja se sai minut pohtimaan onko kaikki kunnossa...
mieleni ei antanut rauhaa, joten varasin yksityille gybekologille ajan
ja kävin tarkistuttamassa paikat.. Kaikki näytti olevan hyvin,
PCOkin oli lähes hävinnyt.. sitä oli enää niin vähän että
diagnoosi ei sovi enää minulle.. Kiertokin on lyhentynyt 54 päivästä normaaliin.
Gynekologi tutki myös rinnat ja sieltä nyt sitten löytyi sellainen patti, joka utrataan ensi
viikolla.. Ensimmäinen tunne löydöksen jälkeen oli, että pitääkö minun tämäkin vielä kestää???
Lääkäri sanoi että kyseessä on todennäköisesti hyvänlaatuinen löydös, eikä ole aihetta huoleen,
mutta kyllä se saa miettimään, mitä jos olenkin sairas???

Mieli on ollut synkkä... Eihän kaikki voi päättyä näin???