Kp 6.
Niin. Ei tärpännyt. No niinhän minä arvelinkin. Vuotoa tuli ensimmäisen kerran jo dpo10.
Se oli shokki. Luteaalivaihe olisi liian lyhyt.. pettymys olis kova ja usko tulevaan mureni, koska kierto ei toimi. Mutta se vuoto jäi yhteen kunnon lorahdukseen kunnes parin päivän päästä alkoi menkat kunnolla.
Tämän vuoden aikana on ollut paljon epäonnea elämässä. Kevät on ollut raskas.
Keskenmenon jälkeen kaikki on ollut vaikeampaa ja raskaampaa. Arjen askareet vaativat ponnisteluita, olen itkuherkkä ja koen oloni yksinäiseksi, samalla kaipaan tilaa ja omaa rauhaa.
Koulun suhteen koen olevani epäonnistunut. Useampi kurssi on mennyt rimaa hipoen läpi ja yksi kurssi jäi roikkumaan, sillä en päässyt uusimallakaan sitä läpi. n. 30 työhakemusta takana, enkä saanut harjoittelupaikkaa. "Valintamme ei kohdistunut sinuun".. sen on saanut lukea lukuisia kertoja, kunnes se viimeinenkin toivo meni. Se oli kuin isku vasten kasvoja. Minä en kelpaa mihinkään, minusta ei ole mihinkään. Lannistavaa saada hylkäys toisensa jälkeen.
Masennusoireita on paljon, eikä masennus varmaan ole kaukana. Yritän taistella sitä vastaan. Onneksi arjessa on paljon pieniä ilon aiheita. Ja saan olla onnellinen upeasta, rakkaasta perheestäni.
Tänään vietetään sairaspäivää pienimmän kanssa (TAAS). Ollaan sairastelusta huolimatta iloisia, sillä kaivettiin jemmasta ihanat blin bling tennarit, jotka astetta isompi sisko sai lahjaksi amsterdamin ystävältä. Ei tarvitse avata silmiään suurestikaan, kun huomaa kuinka paljon onnen aiheita ympärillään on. Se on paras keino taistella masennusta vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti