maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pahoinvointia

Olen ollut lasten kanssa yksin nyt viime torstaista asti. Mies lähti kauan suunnittelemalleen kalareissulle ystävänsä kanssa ja tulee kotiin viimeistään lauantaina. Raskausviikkona on tänään 6+1, väsymystä on jonkin verran, mutta pahin oire on pahoinvointi. Tähän iltaan asti olen selvinnyt oksentamatta, mutta suihkussa käynti sai huonon olon vellomaan niin pahasti, että oksensin ensimmäistä kertaa. Huomenna on pakko selvitä kauppaan hakemaan tuoksuttomat pesuaineet, koska tällä hetkellä en kestä juuri mitään hajusteellista. 

 Ennen sanottiin, että pahoinvointi on hyvä merkki, mutta ei sekään kerro välttämättä yhtään mitään. . Nimäittäin tuulimunaraskaudessa voi olla täysin normaalit raskausoireet, vaikka mitään oikeaa ei olekaan kehittymässä. Ei ole pystytty selittämään sitä, miksi joillekin tulee pahoinvointia ja toisille taas ei. On epäilty että stressi pahentaa huonoa olo ja minun kohdallani väsymys lisää myös. Pelkään kovasti, että raskaus menee kesken tai on tuulimuna. Pelkään paljastuvani lapsille raskauden suhteen, enkä haluaisi heidän tietävän vielä asiasta. 

Palstoilla verrataan usein oireita ja oireettomuutta. Osa on huolissaan kun ei ole mitään oireita, osa murehtii kun oireet ovat lieviä (kuuluin itse heihin vielä pari päivää sitten), osalla taas on niin voimakkaat oireet että eivät kykene toimimaan normaalisti (heihinkin olen joskus kuulunut). Jos oireet ovat vähäisiä pelottaa, jos niitä ei ole, olen varma että menee kesken, jos niitä on paljon sekin on huono juttu.. Mihin tilanteeseen sitä olisi tyytyväinen. Koko ajan pelottaa jokin asia. 

Täällä on asiaa pahoinvoinnista, jos joku kiinnostuu lukemaan.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

rv 5+1

Kuudes raskausviikko on meneillään. Alkio on 1-3mm pitkä (tai pieni), niin kuin pikkuinen siemen. 

Miten kehoni kertoo minulle raskaudesta? Minua väsyttää, on huono olo, kuvottaa ja välillä jopa oksettaa. Rinnat ovat kasvaneet, nännipihat suurentuneet, rinnat tuntuvat raskaammilta ja välillä pinkeiltä. Mahaa turvottaa ja housut puristaa. 

Mitä muutoksia uusi vauva aiheuttaa kotiin ja liikkumiseen?
Auto menee vaihtoon, koti pysyy samana, mutta olohuone jaetaan todennäköisesti kahteen osaan.
Asumme aika ahtaasti. Opintojeni vuoksi emme ole vielä hakeneet asutolainaa, joten asumme vuorkalla. Tarkoitus olisi valmistumiseni jälkeen ostaa omakotitalo, mutta nythän se taas siirtyy eteenpäin. Olen kuitenkin varma, että saamme nykyisen kotimmekin toimimaan. 

Raskaudesta emme kerro vielä pitkään aikaan sukulaisille.
Minä lörppösuinen, onnesta halkeava mahankasvattaja olen lähimille ystävilleni kertonut jo asiasta.
Onpahan sitten tukea, jos asiat eivät menkään niin kuin piti. Pahoinvointini on onneksi pysynyt vielä toistaiseksi sillä tasolla, että ruoka pysyy sisällä. Pelkään oksentamista ja ahdistun siitä, isommat lapset ovat sen verran isoja, että tajuavat hyvin pian tulevan perheenlisäyksen jos alan oksennella. Muistavat edellisen raskauden sen verran hyvin, minun oksentelut, väsymyksen ja huonon yleisvoinnin.

Mieliala on pääsääntöisesti hyvä. Olen aika väsynyt ja välillä suutun pienistä asioista. Kun pahoinvoinit on pahana, se aiehuttaa alakuloisuutta. Tänä aamuna sain ensimmäistä kertaa taistella oksennusta vastaan. Tein muutaman virheen heti aamulla. Nousin sängystä ja otin päivän vitamiinit tyhjään mahaan. Aloin heti järkkäilemään kotia, koska ystäväni oli tulossa käymään. Pian alkoi oksettaa ja tuntui etten saa alas yhtään mitään.. väkisin söin leivän ja join vähän teetä. Edellisestä raskaudesta minulle jäi aika paljon lääkärin määrämiä pahoinvointilääkeittä ja otin myös sellaisen.. meni pari tuntia ja oloni pikkuhiljaa koheni. Loppupäivä menikin sitten normaalin kuvotuksen tahtiin. 

Eilen rv 5+0 otin ensimmäisen mahakuvan. Minulla on raskausaikana tapana kuvata mahaani heti ensimmäisiltä viikoilta lähtien. Tämä raskaus ei tule olemaan poikkeus. 
Haluaisitteko mahakuvia heti alkumeteiltä asti tänne, vai laitanko sitten vasta kun on oikeasti jotain nähtävää? Maha alkaa varmasti näkymään aikaisin, koska on sen verran monta raskautta takana. 

6. Raskausviiko (vau.fi)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Varmistuksen varmistus

Tänään menkat on kaksi päivää myöhässä.
Pregcheck näyttää vahvaa plussaa. 



Oireet:
-huono olo, mutta siedettävissä määrin. 
- repäisykivut munasarjoissa
- satunnaiset pinkeystuntemukset rinnoissa

Ajatukset:

Päälimmäisenä olen hyvin tyytyväinen, mutta jos asiaa erehtyy ajattelemaan yhtään syvällisemmin, alkaa pelottaa. Keskenmeno, kohdun ulkopuolinen raskaus, tuulimuna, kemiallinen raskaus jne. Ajatukset kiitää myös tulevaan, miten jaksan koulussa pahoinvoinnin kanssa, miten suoriudun kursseista, entä kun jään äitiyslomalle, voinko jatkaa oman vuosiryhmän mukana jne. 

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja olen hurjan onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä. Haluaisin ilmoittaa koko maailmalle olevani raskaana, mutta se  ei tässä vaiheessa olisi vielä kovin viisasta. Annetaan ajan kulua ja viikkojen kertyä.

Alkurasakudenultra on 3.8.
Sinne onkin vielä aika pitkä matka. 

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Raskaana

Tästä ei voi enää erehtyä <3

Oireet ovat samat kuin aiemmin, pahoinvointi on astetta pahempi.
Tämän tiimoilta tulee raskas loppukesä, jos menee oksenteluun asti.. 
Mutta onneksi se on sen arvoista..
Vaikka suurella todennäköisyydella tulen miehelle itkemään 
"Ei ikinä enää"

rv3+6


torstai 9. heinäkuuta 2015

Viivat tummenee

Pregcheckin viiva on tummunut eiliseen testiin verrattuna

Apteekin oma ei ole koskaan valehdellut..
huomenna teen digitestin.

LA 20.3 tänään rv 3+5

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Voiko tätä jo uskoa?

DPO 11 (kp49/52)
Ylempi testi ProMatris one step ja alempi pregcheck
Aika selkee viiva varsinkin alemmassa..
ehkä enää ei oo enää pelkkää kuvitelmaa 


tiistai 7. heinäkuuta 2015

dpo 10

dpo 10, testiajalla otettu kuva

sama testi kuivahtaneena.. 

samat oireet ajtkuu.. vahvimpana kuvotus.


Vannomatta paras

Jälleen ollaan siinä tilanteessa, että raskaustestin aijoin tehdä vasta dpo12 aikaisintaan, eli perjantaina..Vannomatta paras.. tein testin jo tänään illalla.. tein raskaustestin ja ovulaatiotestin.. 

Tässä testiajalla otettu kuva
Sininen testi on raskaustesti, vihreä ovulaatiotesti. 
Vihreässä näkyy selvästi 2 viivaa, sinisessä hyvin hailakka viivanpaikka,
ellei jopa haamu. 

Tämä kuva on otettu 15 minuuttia edellisen jälkeen.
Viivat vahvistuneet. 
Sinisessäkin näkyy selkeämmin haamulainen.

OIREET:
- rintojen pinkeys
- nuutunut olo
- repäisykivut munasarjoissa
- aaltomaista pahoinvointia 

Lähipäivät kertovat paljon lisää, testejä tulee varmasti tehtyä nyt päivittäin, kunnes olen varma testin tuloksesta. Tätähän sillä yritetään välttää, jos malttaisi testata vasta, kun ne menkat ovat myöhässä.. ei tarvitsisi tehdä tulkintoja olemattomista viivoista.. näkisi tuloksen heti.. plussa tai ei.. 

Mutta toisaalta.. jos tänään ois ollut tyylipuhdas nega.. olisin voinut sanoa, että liian aikaista testata.. jos olisin ollut oloni puolesta 100% varma, että olen raskaana, negan jälkeen se olisi pienempi.. dpo 10 tehty negatesti ei poistaisi toivoa kokonaan.. olisin 50% varma että olen raskaana.. jne.. mutta jos olisin odottanut vaikka sunnuntaihin asti.. olisin olettanut olevani 100% varmuudella raskaana ja tulos olisi negaativinen.. se olisi iso pudotus alas.. näin putoan pehmeämmin.. jos putoan ollenkaan.

Pitäkää peukkuja... 


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Oireet VOL. 1

No niin.. nyt se mopo karkaa käsistä ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan.

Oireita VOL. 1
- repäisykivut munasarjoissa, varsinkin aamulla
- flunssainen olo, mutta ei flunssaa.. 
- lämpöinen olo
- rintojen pinkeys, paineentunne
- heikotus

kp 45/52, dpo7.. kierto on taas megalomaanisen pitkä.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Booooooring..

Kp 42, dpo 4.
Tämä on tuskaa.. 
oireita ei ole, ei niitä edes pitäisi vielä olla.
Olen täysin varma, että taaskaan ei tärpännyt, mutta heti kohta
mielessä on kutkuttava ajatus siitä, jos testiin tuleekin plussa. 
Olen kuitenkin varautunut pettymään.

Tilasin ebayn kautta raskaus- ja ovulaatiotestejä tarpeeksi "vähäksi" aikaa. 
Ehtivät sopivasti tulla siihen mennessä kun ovat taas ajankohtaisia. 
Raportoin myöhemmin ovatko testit hyviä. 

Kuten huomaatte kiertoni on tuskallisen pitkä..
Yritys on yhtä odottamista. 


Alkukierrosta näin unta positiivisestä raskaustestistä.. 
Vaikka taikauskoinen olenkin, en usko se olleen enneuni.