En ole enää koko aikaa surullinen
pystyn elämään suhteellisen normaalia elämää,
vaikka helppoa se ei ole.
Minusta ei näe päällepäin tuskaani,
eikä se tuska kyllä enää täytä koko sydäntä.
Sille on oma paikkansa sydämessä.
Niin kummallista kuin voi olla..
siihen tuskaan liittyy kauniitakin asioita
muisto omasta lapsesta.
Ehkä joskus koittaa se päivä,
kun minun ei tarvitse puhua menetyksestä enää niin
vahvan sanan kautta kuin TUSKA.
Uusi vuosi lähestyy, minulla on ollut jo hetken sellainen tunne,
että tarvitsen puhtaan pöydän mistä aloittaa.
Haluaisin poistaa elämästäni kaiken turhan,
haluaisin tuntea olevani tasapainossa.
Seesteinen. Sitä minä etsin ja tarvitsen.
Kunpa voisin vain päättää, että nyt kaikki on hyvin.
Viime aikoina olen pettynt itseeni moneen kertaan.
Olen tuntenut kateutta ja katkeruutta, jopa vihaa toisia kohtaan.
Heitä kohtaan joilla asiat on hyvin ja toiveet toteutuu.
En haluaisi tuntea niin.. haluaisin olla onnellinen heidän puolestaan..
miksi ei voisi vain päättää niin? Kun osaisi katsoa asioita niin,
että toisten elämä on erillinen omasta. Ei saisi verrata.
Kuka loppujen lopuksi tietää, mitä kaikkea toinen on elämässään kokenut.
Ehkä juuri hän on ansainnut sen suuren onnen..
Vaikka kuinka yritän ajatella näin..
palaan aina siihen, että miksi minun piti kokea näin suuri menetys?
Joku viisas, samankaltaisen surun kokenut, on kääntänyt kysymyksen niin päin
että miksipä en juuri minä?
Itse en kai ole surutyössäni vielä niin pitkällä että voisin ajatella noin päin.
Näistä asioista juttelin tänään ystäväni kanssa..
Ehkä nään asiat taas aavistuksen valoisammin.
<3 voi miten vieläkin sun tekstejä lukiessa palaa elävästi mieleen kaikki nuo tunteet.miten raskasta se on kun haluaisi jo olla pidemmällä toipumisessa,ei haluaisi olla katkera mutta ne tunteet vain tulee.ei niille mitään voi.vaikka muiden onni ei omasta olekkaan pois ja vaikka kuinka tahtoisi iloita toisen puolesta,ei sitä pysty hyväksymään että miksi meille kävi niin,miksi joku muu saa pitää sen onnen.
VastaaPoistaAnna itsesi tuntea katkeruutta,sen kieltäminen ei oloa ainakaan helpota.
toivon että pian saatte uutta iloa ja toivoa,vaikka pienen menetystä ei mikään korvaa <3
Kirjoitat kovin kauniisti aina <3 Kiitos siitä. <3
PoistaMistä nuo kateuden ja katkeruuden tunteet kumpuavat? Mitä toisilla on , jota itselläsi ei ole? Sinulla on jo perhe, iloitse siitä täysin rinnoin ja siitä että sinulla on arjessa tehtävää, opiskelupaikka. Nuo ovat sellaisia, joista toiset voisivat olla kateellisia sinulle! Käy koulusi nyt sinnillä maaliin asti, se auttaa elämässä pitkälle ja työsi kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Se voisi olla yksi keino suunnata mietteet pois surusta ja tuskasta. Uudet ovet odottavat avautumista, katso rohkeasti eteenpäin ja aseta tavoitteita joita lähdet saavuttamaan!
PoistaLuulen että et ole itse kokenut vastaavaa menetystä, kuin se mistä yritän toipua. Välillä on hyviä päiviä kun taas välillä on sellainen päivä että kaikki tuntuu epäreilulta. Kateus ja katkeruus ovat osa surutyötä.. en voi tunteilleni mitään.. ne kohdistuvat uuden elämän odottamiseen... raskauteen.. miksi minä en saanut pitää onneani ja joku toinen saa? Joku sellainen joka ei edes halunnut lasta.. tottakai olen iloinen perheestäni, ilman sitä vointini ei olisi edes näin hyvä. Lapset auttavat arjessa eteenpäin vaikka raskasta tämä kaikki on. Koulua käyn koko ajan.. sitä ei ole ollut tarkoituskaan lopettaa.. minulla on elämässä muitakin tavoiteita.. tämän blogin tarkoituksena onkin käsitellä surua.. tänne minun piti saada purkaa tunteitani.. komenttisi on hiukan loukkaava. Suru nyt vaan ottaa aikansa ja se on käytävä läpi.. jokainen kokee surun eri tavalla. tämä on minun tapani käsitellä menetystäni, jos se ei sinulle sovi niin suosittelen jättämään blogini lukemisen.
PoistaLuulen että et ole itse kokenut vastaavaa menetystä, kuin se mistä yritän toipua. Välillä on hyviä päiviä kun taas välillä on sellainen päivä että kaikki tuntuu epäreilulta. Kateus ja katkeruus ovat osa surutyötä.. en voi tunteilleni mitään.. ne kohdistuvat uuden elämän odottamiseen... raskauteen.. miksi minä en saanut pitää onneani ja joku toinen saa? Joku sellainen joka ei edes halunnut lasta.. tottakai olen iloinen perheestäni, ilman sitä vointini ei olisi edes näin hyvä. Lapset auttavat arjessa eteenpäin vaikka raskasta tämä kaikki on. Koulua käyn koko ajan.. sitä ei ole ollut tarkoituskaan lopettaa.. minulla on elämässä muitakin tavoiteita.. tämän blogin tarkoituksena onkin käsitellä surua.. tänne minun piti saada purkaa tunteitani.. komenttisi on hiukan loukkaava. Suru nyt vaan ottaa aikansa ja se on käytävä läpi.. jokainen kokee surun eri tavalla. tämä on minun tapani käsitellä menetystäni, jos se ei sinulle sovi niin suosittelen jättämään blogini lukemisen.
PoistaAnonyyminä kirjoittaneelle haluaisin sanoa muutaman sanan.sinähän suoraan käsket kieltämään tunteet,surun ja tuskan.ne on käsiteltävä tai ne jäävät ikuiseksi taakaksi.ei se ihmistä onnellisemmaksi tee että jättää surun käsittelemättä ja keskittyy sen sijaan vain kaikkeen iloon ja tulevaisuuteen.
PoistaJa se vasta kamala ajatus on että ihmisellä jolla on lapsia,perhe,työ/opiskelupaikka,perusasiat kunnossa,ei olisi lupa surra menetettyä pikkuista!! Ei se suru vähennä rakkautta jo niitä aiemmin syntyneitä lapsia kohtaan,sanoisin että ennemmin päinvastoin! Ja on vain hyvä että lapsikin näkee sen että kaikki tunteet on sallittuja.surra saa ja ikävöidä!
Pahoittelen, mutta tarkoitus EI ollut käskeä lopettamaan suremista ja kieltämään tunteita. Tietysti ne täytyy käsitellä kukin omalla ajallaan. Mutta, se että kyllä aurinko paistaa risukasaankin. Yritä ajatella asioita positiivisessa valossa, iloa ja toivoa on maailma täynnä, myös sinulle niitä on ihan kätesi ulottuvilla. Uusi vuosi on hyvä aloittaa kaikki puhtaita pöydältä. Ihmiset katsovat asioita eri näkökulmista, ja kun en ole kokenut asiaa kohdannut niin ei voi samaistua tunteisiin. Itselläni on vain tapana löytää mahdottomalta tuntuvista asioista jotain positiivista joka kantaa eteenpäin elämässä. Siten selviää takaisin pinnalle. Kaikelle on aina tarkoituksensa, vaikka se joskin epäreilulta tuntuukin. meitä johdatetaan tuolta ylhäältä ja jokaisen tarina on valmiiksi kirjoitettu. Pyydän anteeksi jos annoin väärän kuvan tekstilläni, tarkoitus ei ollut niin negatiivinen kuin ymmärsit.
VastaaPoistaKiitos kun palasit tarkentamaan kommenttiasi.. Tunteet on kovin herkässä vielä ja otan helposti itseeni. Kun menetys tapahtui en olisi uskonut että selviän siitä.. se tuntui asialta josta ei voi yli päästä.. nyt on kuitenkin mennyt hieman aikaa ja näen jo valoa tunnelin päässä, mutta suru valtaa välillä mielen. Ja tänne blogiin tulee kirjoitettua oikeastaan silloin kun suru on päällimmäisenä.. joten tekstit on surumielisiä =( Vaikka arjessani on jo iloakin, en siitä juuri tänne kirjoita.. ehkä pitäisi.. mutta niin kun sanoin.. tämä on paikka jonne puran tunteeni. Ystävät eivät jaksa enää kuunnella eikä heistä ole kovin tukea tässä asiassa.. ja koen helpommaksi kirjoittaa tunteistani kuin puhua niistä. Työstän asiaa psykologin kanssa edelleen.. joten saan apua asiaani ja toivon että pian innostuisin kirjoittamaan niistä iloisistakin asioista..
Poista