Kyyneleet virtaa poskilleni,
itken suruani ja kaipaustani
Joulun aika on varmasti vaikeaa jokaisen lähesien menttäneelle,
erityisesti jokaiselle, joka on menettänyt lapsensa.
Ja uskon, että mitä pidemmälle raskaus olisi edennyt,
sitä tuskallisempi menetys olisi.
Usein ajattelen niin, että he jotka ovat menettäneet lapsen vasta syntymän jälkeen,
eivät anna oikeutta surra, sanovat, että minun suruni on pientä heidän suruunsa verrattuna.
Eräs ystäväni sanoi kuitenkin, että vertaistukiryhmissä tällaiset ihmiset ovat ottaneet osaa suruun
samalla tavalla, sanoneet, ovat pahoillaan siitä, että yhteisiä muistoja lapsen kanssa ei ehtinyt muodostua. Heillä on muistoja elävästä lapsesta, ehkä kokemuksia hänen kanssaan jne.
Minä taas ajattelen niin, että jos minulla olisi muistoja ja kokemuksia Tiinusta.. en selviäisi ikinä.
Ehkä juuri siksi ajattelen niin kuin ajattelen.. että minun suruni on pienempi kuin heidän..
Tunnen että, joskus pääsen eteenpäin. Tänään vain ei ole se päivä.
Kuljet aina sydämessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti