Kuvat, sanat, runot, aforismit ja laulut.
Ne tuovat lohtua, auttavat käsittelemään tunteita.
Surua on vaikea käsitellä, varsinkin jos ei osaa puhua tunteistaan.
Kirjoittaminen on paljon helpompaa.
Mies kokee surun hyvin eri tavalla kuin minä.
Hän ei ole itkenyt. Eikä oikeastaan puhu.
En tiedä mitä oli sillä välin lapsille puhunut,
kun olin sairaalassa. 3-vuotias ainakin puhui,
että vauva on taivaassa.
Minäkin haluan uskoa niin. Eihän Tiinu voi vain kadota ja lakata olemasta.
Vastahan hän oli vatsani sisällä potkimassa.
Sanomattakin on selvää, että muu perhe ei ole ottanut menetystä niin raskaasti kuin minä.
He eivät ehtineet tuntea Tiinun potkuja, vaikka minä ne selkeästi tunsinkin.
Emme ehtineet tehdä hankintoja pientä varten. Mikään kodissamme ei ehtinyt muuttua.
Mutta se ei tarkoita, että Tiinua ei olisi ollutkaan. Lapset puhuvat hänestä. 3-vuotiaan kanssa varsinkin on käsitelty asiaa paljon. Hänen on vaikea ymmärtää, että taivas on Tiinun koti. Hän kysyy miksi Tiinu ei tule omaan kotiin. Hän on myös kovin huolissaan siitä, onko Tiinu yksin? Näkeekö hän meidät? Itkeekö Tiinu? Onko Tiinu vielä kipeä? Nämä kysymykset tuovat kyyneleet silmiini yhä uudelleen ja uudelleen.
Tällä hetkellä haluan vetäytyä koko maailmalta piiloon.
Haluan surra rauhassa.
En pysty kohtaamaan ystäviä.
Vaikka en itke koko aikaa,
se ei tarkoita sitä että olisin päässyt yli menetyksestä.
Minua ei kiinnosta arjen pienet ongelmat,
lasten mitättömät riidat pahoittavat mieleni entisestään.
Voi kunpa he ymmärtäisivät riitojensa mitättömyyden
ja olisivat onnellisia toisistaan.
Mutta se kuuluu kasvamiseen..
riidellä, taistella, pyytää anteeksi, sopia ja iloita, leikkiä,
peuhata, satuttaa itsensä ja toipua.
Toisaalta olen hyvin onnellinen siitä, että lasten ei tarvitse kokea tätä tuskaa.
Tänä yönä heräsin kipuihin. Piti ottaa särkylääkettä, mutta en pystynyt nukkumaan enää sen jälkeen.
Viikkasin vähän vaatteita ja järjestin lasten kirjakaapin.
Jos en pidä itseäni kiireisenä, pysähdyn ja taas sattuu.
Pelkään pysähtyä, koska itkulle ei tule loppua. Minulle kirjoitettiin viikko sairaslomaa.
Vaikea kuvitella, että viikon kuluttua pitäisi pystä elämään normaalia arkea.
Miten ehdin viikossa rakentaa elämän perustan uudelleen? Luottamuksen siihen että kaikki järjestyy.
Äiti kaipaa sinua niin kovin.
♡
VastaaPoista<3
VastaaPoistaEi sun tarvitse olla viikon jälkeen kunnossa.ihmiset käsittelevät menetyksiä ja suruja erilailla.jotkut haluaa palata pian työhön/kouluun,toiset haluavat sulkea ulkomaailman pois ja olla rauhassa surunsa kanssa.itse kuulun jälkimmäisiin.
VastaaPoistaMua ahdisti ihan kamalasti jos olisi pitänyt tavata ihmisiä.olinkin aika kauan pois työstä.edes sukulaislasten synttäreille en mennyt.lääkärikäynnitkin ahdisti,en halunnut puhua.
Kävin kyllä yhden kerran psykologillakin.se päivä oli kamala,sain toisenkin ajan,jonka peruin,en olisi jaksanut toista kertaa.ensimmäisen kerran jälkeen olin niin uupunut.
lääkärin mukaan mulla oli masennus,minusta ei.mulla oli syy miksi kaikki tuntui liian raskaalta,en halunnut lääkkeitä.tuo jäikin viimeiseksi lääkärikäynniksi.jäin "omalle lomalle" työstä,tai virallisesti syy oli hoitovapaa mutta todellisuudessa vain koska halusin toipumiseen aikaa eikä kerran viikossa lääkärissä itkeminen helpottanut mun oloa.
Tahdoin vain kertoa tuon koska kaikki ei mahdu samaan muottiin,muissakaan asioissa,ei myöskään tässä.
Kiitos Sirpa <3
PoistaOlin tulossa samaa kommentoimaan kuin Sirpa, eli oman jaksamisen mukaan paluu työhön ja muuhun arkeen. Ei tällaisesta menetyksestä pidä toipua viikossa eikä kenenkään ulkopuolisen aikataulujen mukaan. Minä olin sairauslomalla yhteensä 2,5 viikkoa, tänään ekaa päivää töissä. On ollut raskas tämä eka työpäivä, kun on täytynyt kohdata ihmiset, jotka pari viikkoa sitten onnittelivat iloisina ja nyt ovat tippa linssissä, ja toisaalta nähdä myös ne jotka eivät uskalla nyt kohdata minua. Toisaalta on myös tehnyt hyvää ajatella työasioita välillä. Kavereita emme ole vieläkään nähneet, emme ole jaksaneet ja tuntuu että kovin moni heistä pelkää meidän kohtaamista.
VastaaPoistaOlemme saaneet apua käynneistä synnytyssairaalan psykiatrisella sairaanhoitajalla. Toivottavasti sinäkin löydät apua, jos tunnet sitä tarvitsevasi.
Hyasintti