Minua ei ole koskaan ennen nukutettu..
En ole koskaan ennen menettänyt niin paljon verta,
en ole ennen saanut verensiirtoa..
en ole koskaan ennen kokenut sellaista voimattumuutta
ja syvää väsymystä kuin kyseisten komplikaatioiden vuoksi.
Siihen olotilaan lisättynä cytotecien aiheuttama horkka ja tärinä..
Maailmani oli sillä hetkellä hyvin pieni..
En jaksanut edes surra, enkä ajatella.. enkä olla olemassa kenellekään.
Tänään tajusin, että minulle olisi voinut käydä huonosti..
menetin lapsen, mutta lapseni olisivat voineet menettää pikkusisarensa lisäksi äidin,
mies lapsen ja vaimon.
Vaikka elämä on tällä hetkellä kovin raskasta ja synkimpinä hetkinä
oisin halunnut kuolla.. tänään olen onnellinen siitä, että olen olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti