Tänään on ollut vaikea päivä. Alakuloinen olo ja olen saanut todella taistella itkua vastaan.
Kaipuu on kova, pala minua on särkynyt, jotain puuttuu.
Neuvolan terveydenhoitaja soitti tänään, sen jälkeen kyyneleet ovat virranneet taas vuolaasti.
Hän puhui minulle kauniisti ja rohkaisevasti. Yrittää saada neuvolan lääkärille ajan, jotta saisin toipumisaikaa lisää. Sovimme myös, että hän varaa neuvolapsykologille ajan ja osallistuu itsekin istuntoon. Kerran aiemminkin olemme tehneet näin, silloin kärsin masennuksesta.
Olen onnekas kun minulla on ollut koko lasten neuvola-ajan ihana, välittävä terveydenhoitaja.
Ajatus siitä, että en tuntisi enää niin suurta tuskaa ja surua tuntuu kaukaiselta. Tiedän itsekin sen, että en ole tässä tilassa lopun ikääni. Mutta ei kukaan voi määrittää sitä, milloin minun pitää olla valmis surutyössäni.
Pienin askelin kohti parempaa huomista. Ole itsellesi armollinen, sure niin paljon kuin siltä tuntuu. Tuo avun saaminen on tärkeä osa surutyöprosessia, voi puhua ammattilaiselle, johon voit luottaa. Kyllä vielä tulee se päivä, että voit hymyillä, tuntea iloa ja riemua vaikka suru on taka-alalla läsnä. Suru vain antaa tilaa, muille tunteille ja saa sinut eheytymään tapahtuneen jälkeen. Muista, mitään kiirettä ei ole. <3
VastaaPoista