Tuhkaa

Väsymys tuntuu pohjattomalta.

Tehtävät on vaikea saada tehtyä. 

Kaikki asiat, jotka menee pieleen, suututtaa..

Tänään oli sen verran monta sattuman summaa, 

että paniikkikohtaus ei ollut kaukana.

Itku on ollut taas todella herkässä.

Olin papin kanssa yhteydessä 

ja hän oli selvittänyt, että meidän Tiinu

on jo Uurnahaudassa, lopullisessa lepopaikassaan.

Kuljin tänään 2 kertaa bussilla hautausmaan ohi,

enkä säästynyt kyyneleiltä. 

Tulemme pitämään pienen hartaustilaisuuden Tiinua

kunnioittaen. Koen sen tärkeäksi, että lapsetkin

pääsevät hyvästelemään pikkusiskonsa.

Ehkä sen jälkeen minäkin hyväksyn tapahtuneen.

Ystävä toi minut eilen käpy-tapaamisesta kotiin.

Puhuttiin siitä kuinka suru aaltoilee.. toisena päivänä

voi elää ihan normaalia elämää ja toisena kaikki tuntuu ylivoimaiselta.

Hän sanoi hyvin, että aivotkin tarvitsevat lepoa suremiselta..

Juuri siitä on ollut ilmeisesti kyse kun useampi päivä meni hyvin..

Nyt kaikki tuntuu epäreilulta ja itku tulee missä tahansa... 

Surun ja kaipauksen määrää lisää maalikuussa keskenmennään raskauden laskettu aika.

20.11.2015 olisi ollut se päivä. 

Kaksin verroin surua ja tuskaa.

Hyvästi Tiinu

Uskallan laittaa tänne blogiini kuvia, koska lukijoita ei ole montaa.

Tiinun pupu ja ompelemani kapaloliina.

Sairaala-pastori kävi siunaamassa Tiinun.

Hän lauloi ystävä sä lapsien - virren  ja puhui kauniisti.

Rukoilimme yhdessä ja minä itkin.

Jäähyväiset pienelle elämälle

Ystäväni otti ihanasti pyyntöni vastaan, kun kysyin voisiko hän ottaa minusta ja mahastani viimeiset kuvat. Koko raskausaikana en ole kunnon kuvia ottanut ja halusin korjata tilanteen ennen kuin on liian myöhäistä. Sää suosi meitä ja menimme sumuisellle merenrannalle kuvaamaan. Kuvat merkitsevät minulle enemmän kuin tuhat sanaa, koskettavat syvästi.

Kuvat on ottanut Minna Kouri