Puoli vuotta

Menetyksestä on puoli vuotta aikaa.

Elämä menetyksen jälkeen on ollut synkkää.

Ensin olin koko ajan surullinen, sitten enää puolet ajasta..

koko ajan vähemmän.. nyt enää silloin tällöin..

Olen iloinen, että mieleni on pirstynyt.

Ajatellessani menetystä kyyneleet kihoaa silmiini edelleen..

mutta niin se kai tulee olemaan..

Menetetty lapsi on ikuisesti osa minua, eikä suru tule koskaan häviämään

kokonaan. 

En tunne enää olevani niin masentunut..

mutta en ole kyllä entiselläänkään..

Arki väsyttää kovasti ja kaipaan usein omaa aikaa..

hermostun helposti.. Ilon ja onnen tunteet vaativat enemmän kuin aiemmin.

Sosiaalisesti olen edelleen  vetäytyvä..

Tapaan ystäviäni harvoin..

Koulussa on jotenkin erilainen meno..

Se kaikki on kaukana perhe-elämästä ja lapsista..

olen joku muu kuin äti, äiti joka on menettänyt lapsen.

Siellä keskitytään opiskeluun..

ja olen opiskelija muiden joukossa.

Koulu onkin ollut sellainen turvasatama,

vaikka opiskelukin on tuntut kamalan raskaalta

ja lääkäri olisi halunnut laittaa minut sairaslomalle.

Sinnittelyä

Laskettu aika oli ja meni.

Kävin haudalle viemässä kynttilän,

kuivin silmin en päässyt pois.

Ajan myötä olen huomannut, 

että pahin synkkyys on lieventynyt.

Pystyn iloitsemaan asioista.

Menettämisen ajattelu saa minut edelleen pois tolaltaan.

Miksi meille kävi näin?

Jotenkin tuntuu, että meidän perheessä on ollut 

verrattavan paljon surua ja huolta. 

Mutta toisaalta monessa muussakin perheessä voi olla vastaavaa,

siitä vaan ei taideta kovin julkisesti puhua. 

Koen edelleen olevani väliinputoaja,

en missään vaiheessa löytänyt minulle täysin sopivaa

aktiivista vertaistukea. 

Arki on osittain pakkosuorittamista,

voimat loppuu välillä ja haluan käpertyä yksinäisyyteen.

Minulla pitäisi olla lapsi sylissäni,

mutta kannan surua sydämessäni. 

Taistelen masennusta vastaan.

Koulu aiheuttaa stressiä myös

ja harjoittelupaikan puuttuminen..

Kursseja on rästissä ja useampi tentti odottaa uusimista,

harjoitustöitä on kesken aika monta..

Ja minä lykkään kaikkea koko ajan vain eteenpäin.
Aloitekyky puuttuu.

Toukokuun loppupuolella suuntaan Nizzaan muutamaksi päiväksi.

Se tulee olemaan kevään piristys

ja tulee niin tarpeeksi.

Voin sanoa, että olen loman ansainnut.

Step by step

Opiskelu on vienyt kaiken aikani.

Onkohan tämä nyt sitä surun hukuttamista työhön?

Kolmen viikon rästihommat aiheuttavat paljon stressiä ja työtä.

Ei mene kuitenkaan päivääkään etten ajattelisia Tiinua.

Joka päivä, tulee se hetki jolloin kyyneleet pyrkivät ulos..

rintaa puristaa ja tuntuu että henki ei kulje. 

Joulukuun aikana saavutetaan eräänlainen etappi, 

kun on jälkitarkastus perinnöllisyyspolilla ja Tiinun siunaustilaisuus,

mutta surutyö ei ole valmis.

Hyväksyminen on edelleen vaikeaa. 

Sydämessäni asuu suru ja kaipaus,

on äärimmäisen vaikea hyväksyä, että tulen kantamaan tätä asiaa

lopun elämää mukanani.

Painolasti tulee kevenemään ja onkin keventynyt jo,

mutta se ei katoa koskaan.

Mieliala on edelleen vaihteleva..

saatan nauraakin välillä.. ja on hetkiä jolloin ei satu ollenkaan..

on hetkiä jolloin olen koko maailmalle vihainen..

haluan paeta ja piiloutua kaikilta.

On surun hetkiä ja pelkoa.

Olen pettynyt edelleen itseeni..

suutun helposti. loukkaannun helposti..

hermot on olemattomat ja uskokaa huviksenne t

ässä taloudessa sitä pitkää pinnaa tarvitaan.

Tunnen syyllisyyttä siitä, etten pysty täysin iloitsemaan

lapsistani. Rakastan heitä, mutta suru on vielä sen verran tuore, 

että se vie ilosta osansa.. 

Askel askeleelta kuitenkin pääsen eteenpäin..

Uskon ja toivon valoisampaa seuraavaa vuotta.

Vuosi 2015 on ollut niin kovin raskas.

Tänään lapset piirsivät ja pyysin 3-vuotiasta piirtämään perheemme.

Pyysin että piirrä äiti ja isi, ja meidän 5 lasta.. hän lisäsi itse listaan

"Ja meidän Tiinu"

Sterssiä, väsymystä ja treffejä

Palasin perjantaina kouluun ja se tuntui hyvältä.

Mutta nyt kun katsoo työmäärää, minkä minun on tehtävä itsenäisenä,

se tuntuu mahdottomalta. 

Ahdistun siitä, kun pitää itsenäisesti opiskella ja oppia asiat..

Kaikki on uutta ja joudun tekemään paljon töitä.

Eikä jatkuva väsymykseni auta asiaa..

Voisin nukkua koko ajan..

Ruokahaluni on myös kadonnut,,

Sanovat että kumpainenkin voi olla osa surutyötä..

Kaikki kokevat ja työstävät surua eri tavalla.

Jotain iloa tämän surun keskelläkin on ollut..

Pääsimme mieheni kanssa tänään terffeille ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.

Sen mahdollisti se, että ystäväni antoi leffaliput ja lapsenvahtikin 

ilmestyi niin kuin tilauksesta.

Kävimme katsomassa Napapiirin sankarit 2 ja olihan se hauska..

nauroinkin muutaman kerran. 

Ja oli hyvä syy laittautua nätiksi.. 

En meikkaa yleensäkään paljoa.. viime aikoina en ollenkaan..

Tässä aika perusmeikki minkä yleensä teen jos meikkaan.. 

Hiukseni ovat luonnostaan taipuisat ja laineet syntyi helposti kun

kostutin hiuksia ja rutistelin kasaan.

Leffan jäkeen menin käpytapaamiseen.

Oli jotenkin merkittävää huomata kuin samoja tunteita osa oli käynyt läpi..

Varsinkin se kun minulla on ollut tarve surra yksin..

en ole halunnut olla kontaktissa ystäviin..

ja joku toinen oli kokenut samoin..

Tiinun menettämisetsä on nyt 24 päivää..

Suru ja kaipaus asuu sydämessäni.

Kuvat, sanat, runot, aforismit ja laulut. 

Ne tuovat lohtua, auttavat käsittelemään tunteita. 

Surua on vaikea käsitellä, varsinkin jos ei osaa puhua tunteistaan.

Kirjoittaminen on paljon helpompaa.

Mies kokee surun hyvin eri tavalla kuin minä. 

Hän ei ole itkenyt. Eikä oikeastaan puhu.

En tiedä mitä oli sillä välin lapsille puhunut,

kun olin sairaalassa. 3-vuotias ainakin puhui,

että vauva on taivaassa.

Minäkin haluan uskoa niin. Eihän Tiinu voi vain kadota ja lakata olemasta.

Vastahan hän oli vatsani sisällä potkimassa.

Sanomattakin on selvää, että muu perhe ei ole ottanut menetystä niin raskaasti kuin minä.

He eivät ehtineet tuntea Tiinun potkuja, vaikka minä ne selkeästi tunsinkin.

Emme ehtineet tehdä hankintoja pientä varten. Mikään kodissamme ei ehtinyt muuttua.

Mutta se ei tarkoita, että Tiinua ei olisi ollutkaan. Lapset puhuvat hänestä. 3-vuotiaan kanssa varsinkin on käsitelty asiaa paljon. Hänen on vaikea ymmärtää, että taivas on Tiinun koti. Hän kysyy miksi Tiinu ei tule omaan kotiin. Hän on myös kovin huolissaan siitä, onko Tiinu yksin? Näkeekö hän meidät? Itkeekö Tiinu? Onko Tiinu vielä kipeä? Nämä kysymykset tuovat kyyneleet silmiini yhä uudelleen ja uudelleen.

Tällä hetkellä haluan vetäytyä koko maailmalta piiloon. 

Haluan surra rauhassa.

En pysty kohtaamaan ystäviä.

Vaikka en itke koko aikaa,

se ei tarkoita sitä että olisin päässyt yli menetyksestä.

Minua ei kiinnosta arjen pienet ongelmat,

lasten mitättömät riidat pahoittavat mieleni entisestään.

Voi kunpa he ymmärtäisivät riitojensa mitättömyyden

ja olisivat onnellisia toisistaan.

Mutta se kuuluu kasvamiseen.. 

riidellä, taistella, pyytää anteeksi, sopia ja iloita, leikkiä,

peuhata, satuttaa itsensä ja toipua.

Toisaalta olen hyvin onnellinen siitä, että lasten ei tarvitse kokea tätä tuskaa.

Tänä yönä heräsin kipuihin. Piti ottaa särkylääkettä, mutta en pystynyt nukkumaan enää sen jälkeen.

Viikkasin vähän vaatteita ja järjestin lasten kirjakaapin. 

Jos en pidä itseäni kiireisenä, pysähdyn ja taas sattuu.

Pelkään pysähtyä, koska itkulle ei tule loppua. Minulle kirjoitettiin viikko sairaslomaa.

Vaikea kuvitella, että viikon kuluttua pitäisi pystä elämään normaalia arkea.

Miten ehdin viikossa rakentaa elämän perustan uudelleen? Luottamuksen siihen että kaikki järjestyy.

Äiti kaipaa sinua niin kovin. 

Kuulumisia

Blogin päivittäminen on viime aikoina jäänyt taka-alalle, muutta en ole unohtanut sitä kuitenkaan. Syy tähän on rankka pahoinvointi. Oksentelu on päivittäistä ja sitä tapahtuu ympäri vuorokauden. Välillä on jaksoja, jolloin ei mikään pysy sisällä. Yksi tämmmöinen oli reilu pari viikkoa sitten ja jouduin osastolle nesteytykseen. Olisivat pari vuorokautta pitäneet, mutta lähdin yhden vuorokauden jälkeen, koska yksi lapsistamme lähti koulutielle. 

Ystävän häitä juhlittiin myös ja kummallista kyllä se päivä oli vointini puolesta mitä mainioin. Onneksi niin koska olin kaaso ja piti pysyä edustuskunnossa. Kuten aina ongelmakseni muodostui hiustenlaitto. Olen ihan surkea laittamaan hiuksinia, mutta jonkinlaisen kampauksen onnistuin youtube videon avulla väsäämään. 

Seuraavaksi olikin minun syntympäiväni. Ja koska täytin pyöreitä vuosia pidin oikein juhlatkin. Tai no tähän asiaan  vaikutti myös se, että aiemmin kesällä voitin arvonnassa kiipeily + saunaillan. Pakettiin kuuluin 15 henkilölle ohjattua seinäkiipeilyä, sen jälkeen saunomista ja paljuilua. Ilta oli mahtava, kiipeilyä en ole ikinä ennen kokeillut ja se vei kyllä mennessää. Toki tarkistin että voiko raskaana kiivetä, eikä se ollut este sillä heillä oli siihen erikseen sopivat valjaat. Ystävät olivat yhdessä hankkineet minulle lahjakortin kampaamoon ja menenkin nyt keskiviikkona uudistamaan lookkini.

Tänään ohjelmassa on labrakäynti ja7.9 on nt-ultra. Ensi maanantaina palaan koulun penkille, jos vointini sen sallii.

Varmistuksen varmistus

Tänään menkat on kaksi päivää myöhässä.

Pregcheck näyttää vahvaa plussaa. 

Oireet:

-huono olo, mutta siedettävissä määrin. 

- repäisykivut munasarjoissa

- satunnaiset pinkeystuntemukset rinnoissa

Ajatukset:

Päälimmäisenä olen hyvin tyytyväinen, mutta jos asiaa erehtyy ajattelemaan yhtään syvällisemmin, alkaa pelottaa. Keskenmeno, kohdun ulkopuolinen raskaus, tuulimuna, kemiallinen raskaus jne. Ajatukset kiitää myös tulevaan, miten jaksan koulussa pahoinvoinnin kanssa, miten suoriudun kursseista, entä kun jään äitiyslomalle, voinko jatkaa oman vuosiryhmän mukana jne. 

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja olen hurjan onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä. Haluaisin ilmoittaa koko maailmalle olevani raskaana, mutta se  ei tässä vaiheessa olisi vielä kovin viisasta. Annetaan ajan kulua ja viikkojen kertyä.

Alkurasakudenultra on 3.8.

Sinne onkin vielä aika pitkä matka. 

Taistelu

Kp 6.

Niin. Ei tärpännyt. No niinhän minä arvelinkin. Vuotoa tuli ensimmäisen kerran jo dpo10.

Se oli shokki. Luteaalivaihe olisi liian lyhyt.. pettymys olis kova ja usko tulevaan mureni, koska kierto ei toimi. Mutta se vuoto jäi yhteen kunnon lorahdukseen kunnes parin päivän päästä alkoi menkat kunnolla. 

Tämän vuoden aikana on ollut paljon epäonnea elämässä. Kevät on ollut raskas. 

Keskenmenon jälkeen kaikki on ollut vaikeampaa ja raskaampaa. Arjen askareet vaativat ponnisteluita, olen itkuherkkä ja koen oloni yksinäiseksi, samalla kaipaan tilaa ja omaa rauhaa. 

Koulun suhteen koen olevani epäonnistunut. Useampi kurssi on mennyt rimaa hipoen läpi ja yksi kurssi jäi roikkumaan, sillä en päässyt uusimallakaan sitä läpi. n. 30 työhakemusta takana, enkä saanut harjoittelupaikkaa. "Valintamme ei kohdistunut sinuun".. sen on saanut lukea lukuisia kertoja, kunnes se viimeinenkin toivo meni. Se oli kuin isku vasten kasvoja. Minä en kelpaa mihinkään, minusta ei ole mihinkään. Lannistavaa saada hylkäys toisensa jälkeen. 

Masennusoireita on paljon, eikä masennus varmaan ole kaukana. Yritän taistella sitä vastaan. Onneksi arjessa on paljon pieniä ilon aiheita. Ja saan olla onnellinen upeasta, rakkaasta perheestäni. 

Tänään vietetään sairaspäivää pienimmän kanssa (TAAS). Ollaan sairastelusta huolimatta iloisia, sillä kaivettiin jemmasta ihanat blin bling tennarit, jotka astetta isompi sisko sai lahjaksi amsterdamin ystävältä. Ei tarvitse avata silmiään suurestikaan, kun huomaa kuinka paljon onnen aiheita ympärillään on. Se on paras keino taistella masennusta vastaan. 

Jäitä hattuun?

Niin mitenhän onnistuisi pitää jalat maassa ja pää viileänä läpi kierron?

Vauvakuume on viheliäinen kaveri, se ei sovi minulle ollenkaan.

Tälläkin kertaa kun päätimme, että on seuraavan lapsen aika, minun ei piätnyt hötkyillä eníkä hätäillä. Kaikki sujuikin hyvin siihen asti, että oikeasti tulin raskaaksi ja harmiksemme raskaus meni kesken. Pahimman pettymyksen laannuttua tilasin ovulaatiotestejä ja silloin taisi vauvakuume nousta siihen pisteeseen, josta paluuta ei enää ole. 

Meneillään on toinen yrityskierto keskenmenon jälkeen. Siihen ensimmäiseen kiertoon suhtauduin varauksella, mutta suurien toiveiden kera. Pettymys oli kova, kun kuukautiset alkoivat ja vieläpä kolme päivää etuajassa. Tänään on kp23 ja eilinen ovulaatioplussa kertoo, että ovulaatio on suurella todennäköisyydellä tänään. Onneksi mies on sen verran motivoitunut, että jaksoi puuhastella pitkän työpäivän jälkeen. 

Taidan lopettaa ovulaation testaamisen tässä kierrossa ja tyytyä eiliseen tulokseen. Eilen viivat olivat yhtä vahvat, tänään tulos voisi olla vielä vahvempi, mutta luulisin että se eilinen testi lasketaan jo positiiviseksi. Turha sekoittaa enää vauvakuumeista päätäni uudella testillä. 

Koulun suhteen on nyt helpottanut, minulla alkoi nimittäin kesäloma. Eilen palautin 2 harjoitustyötä ja vielä olisi yksi tekemättä, mutta taitaa jäädä syksyyn. Kesä ei tule olemaan helppo, sillä taloudellisesti olemme hvyin tiukoilla, koska en ole saanut kesätöitä. Olen siis tuloton kesän ajan ja se vaikuttaa kovasti lapsiinkin, kun ei ole varaa oikein tehdä mitään. Pitää yrittää nauttia paikallisista antimista ja iloita itse kesästä.

kp 22 ylimpänä, keskellä kp23 päivä ja alhaalla kp 23 ilta.

Kiirettä pitää

Kylläpäs pari viikkoa vierähti nopeasti. 

Alkukierrosta ei ole oikein mitään sanottavaa..

On vaan nieltävä pettymys ja kerättävä voimia uuteen yritykseen. 

Ajatukset ovat pysyneet pois vauvajutuista kouluhommien avulla. 

Olen jäänyt opiskelussa pahasti jälkeen lasten sairasteluiden  vuoksi

ja olen yrittänyt kuroa hommissa kiinni. Raskasta ja tuskaisaa..

Vaikea oppia itselle vieraita asioita itsenäisesti ja tänään tulikin ensimmäinen

pettymys kokeiden suhteen, sillä en saanut tarpeeksi pisteitä enkä päässyt kurssia läpi. 

Onneksi osa kokeista on mennyt ihan hyvinkin, jopa niin hyvin että yllätin itsenikin.

Ensi viikolla on vielä hommia, mutta sitten pitäisi helpottaa.

Hermot on hiukkasen kireällä, kun opiskelu oon vienyt niin paljon aikaa

ettei ole ollut energiaa pitää kotiakaan kunnossa. Unet on jäneet vähiin ja kaipaan liikuntaa.

kuva

Ai niin ja kp 14 menossa, ovulaatiokipuja on alkanutu vähitellen ilmestyä.. veikkaan että viikon kuluttua voisi olla ovulaation aika.