Ahdistuskohtauksia tulee useamman kerran päivässä
Paniikkiin asti ne eivät ole onneksi menneet.
Kohtauksen eivät sinänsä ole uusia asia minulle,
olen kärsinyt niistä ennenkin ja minulla on ollut lääkitys niihin.
Tällä hetkellä en syö lääkkeitä, mutta se voi olla edessä.
Torstaina meillä on odotettu jälkitarkastusaika perinnöllisyyspolille.
Toivottavasti emme saa enää huonoja uutisia.. tarkoitan lähinnä sitä,
että ei olisi kyse mistään perinnöllisestä vaan onnettoman huonosta tuurista.
Kateus ja katkeruus on alkanut nostaa päätään.
Koen suurta vääryyttä siitä, että mentimme pinen tyttäremme.
Minun pitäisi olla raskaana, mahan pitäisi kasvaa, se olisi jo vähän tiellä..
potkut tuntuisivat selvästi ja pahoinvointikin olisi jättänyt rauhaan.
Olen kateellinen raskaana oleville, heille jotka plussaavat.. heille joilla on pieni vauva..
Koen edelleen olevani erillä planeetalla mieheni kanssa.
Yritän ymmärtää hänen reaktionsa,
mutta välillä ihan suututtaa, kun menetys ei kosketa häntä niin syvästi kuin minua.
Ihmiset ympärillä ovat jatkaneet elämää,
eivät enää kysy miten voin..
Minuun sattuu edelleen..
suren edelleen, vaikka sitä ei nää.
Mietin pientä Tiinuamme päivittäin..
joskus silitän vatsaani haikealla mielellä.
sinun piäisi olla siellä.
Kuukautisenikin alkoivat jo.
Se on sinänsä ihan hyvä juttu.
Vajaa kaksi viikkoa jälkivuodon loppumisen jälkeen alkoi menkat.
Keho herää kaiken jälkeen..
Toivomme, että tulisin pian uudelleen raskaaksi.
Tuntuu hyvältä ja toiveikkaalta ajatella,
että sisälläni alkaisi kasvaa uusi elämä.
Ehkä vähitellen voin alkaa kirjoittaa taas yrittämisestäkin,
nyt se on vielä liian tuskallista.
