Niin.
No nyt on käyty ultrassa yksityisessä neuvolassa toteamassa, että kohtu on siisti ja tyhjentynut kokonaan. Limakalvokin näytti viitteitä lähestyvästä ovulaatiosta. Yksi huoli vähempänä.. Keskeytys on onnistuneesti ohi.
Tiistaina minulla oli rintojen kontrolli ultra. No se ei mennytkään sitten niin hyvin, rinnan patti ei ollut muuttunut miksikään.. se millaiseksi sitä alunperin ajateltiin, olisi tarkoittanut sitä, että patin olisi pitänyt alkaa pienentyä ja sulaa hiljalleen pois. Asia ei tietenkään ollut niin. Ultran jälkeen tehtiin vielä mammogarfia ja lääkäri päätti tehdä lähetteen kiireellisenä julkiselle puolelle.. olisin päässyt kyllä yksityiselle nopeammin tarkempiin tutkimuksiin, mutta varallisuus ei anna periksi.
Sainkin jo eilen puhelun julkiselta puolelta ja olisin saanut jo ensi maanantaille ajan paksuneulanäytteen ottoon.. harmittavasti olen vain silloin toisella paikkakunnalla eikä se onnistu mitenkään.. aika menee siis seuraavalle viikolle.
Minä en millään jaksa uskoa, että kyse olisi mistään vakavasta.. täytyisihän sen oireilla muutenkin.. lääkärikin puhui että voi olla kalkkeuma, mutta koska patti on kiinteä eikä ole pienentenyt, se on tutkittava kunnolla..
Vaikka olenkin lähes varma, ettei ole syytä huoleen, sitä kuitenki miettii vaihtoehtoa vakavasta sairaudesta.. voiko minulla olla rintasyöpä?
Merkillistä miten toiset kokevat elämässään enemmän epäonnea kuin toiset.. tänäänkin sain kuulla että "ihmisille annetaan sen verran mitä jaksaa kantaa.." IHANKO TOTTA???? Minäkö olen niin vahva, että jaksan epäonnistua kerta toisen jälkeen ja elää huolesta sykkyrällä.. ja toinen seikka.. "jos kaikki olisi aina hyvin, ei osaisi arvostaa hvyiä asioita elämässä" Täytyykö minun kohdata lapsen menettäminen ja pelätä oman henkeni puolesta, jotta arvostaisin elämääni?? Kyllä vähempikin riittäisi..
Tiinun menettämisestä on nyt 10kk ja 3 päivää. Sydän itkee yhä.
