Kun on kokenut suuren menetyksen
Kaipaa rakkautta enemmän kuin koskaan.

Kai se on tapa yrittää peittää tyhjiö sydämmessä. Rakkaus on kuin särkylääke suruun. Sitä saatuaan voi hetken hyvin, mutta kun vaikutus lakkaa, kipu ja tuska palaa.

Kadoksissa

Olo on vaikea,

en tiedä miten olisi hyvä olla.

Taistelen surua vastaan,

niin että se ei valtaisi mieltäni kokonaan.

Nukkuminen on vaikeaa, 

en pysty nukahtamaan tai herään kesken unien,

enkä saa unta enää uudelleen.

Suutun helposti.

Jos jokin menee pieleen,

itken.

En tiedä olenko vieläkään tajunnut

menetyksen lopullisuutta.

Minun on vaikea tehdä mitään.

Saatan istua kauan aikaa tiedostaen, 

että pitäisi tehdä jotain,

mutta en pysty nousemaan ylös.

Tuntuu kuin kehoni olisi lyijyä. 

Varmistuksen varmistus

Tänään menkat on kaksi päivää myöhässä.

Pregcheck näyttää vahvaa plussaa. 

Oireet:

-huono olo, mutta siedettävissä määrin. 

- repäisykivut munasarjoissa

- satunnaiset pinkeystuntemukset rinnoissa

Ajatukset:

Päälimmäisenä olen hyvin tyytyväinen, mutta jos asiaa erehtyy ajattelemaan yhtään syvällisemmin, alkaa pelottaa. Keskenmeno, kohdun ulkopuolinen raskaus, tuulimuna, kemiallinen raskaus jne. Ajatukset kiitää myös tulevaan, miten jaksan koulussa pahoinvoinnin kanssa, miten suoriudun kursseista, entä kun jään äitiyslomalle, voinko jatkaa oman vuosiryhmän mukana jne. 

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja olen hurjan onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä. Haluaisin ilmoittaa koko maailmalle olevani raskaana, mutta se  ei tässä vaiheessa olisi vielä kovin viisasta. Annetaan ajan kulua ja viikkojen kertyä.

Alkurasakudenultra on 3.8.

Sinne onkin vielä aika pitkä matka. 

Booooooring..

Kp 42, dpo 4.

Tämä on tuskaa.. 

oireita ei ole, ei niitä edes pitäisi vielä olla.

Olen täysin varma, että taaskaan ei tärpännyt, mutta heti kohta

mielessä on kutkuttava ajatus siitä, jos testiin tuleekin plussa. 

Olen kuitenkin varautunut pettymään.

Tilasin ebayn kautta raskaus- ja ovulaatiotestejä tarpeeksi "vähäksi" aikaa. 

Ehtivät sopivasti tulla siihen mennessä kun ovat taas ajankohtaisia. 

Raportoin myöhemmin ovatko testit hyviä. 

Kuten huomaatte kiertoni on tuskallisen pitkä..

Yritys on yhtä odottamista. 

Kuva

Alkukierrosta näin unta positiivisestä raskaustestistä.. 

Vaikka taikauskoinen olenkin, en usko se olleen enneuni.

Voi kunpa olisi meidän vuoro.

Tänään on 19. kiertopäivä. Ovulaatiokipuja on ollut jo lähes kaksi viikkoa. Ovulaatiotestit ovat tässä kierrossa vähän jekuttaneet minua.. aluksi näytti kohtuullista viivaa.. viiva kuitenkin heikkeni ja luovuin lähes toivosta, kunnes tänään alkoi viivat taas vahvistua ja kivut vaan pahenee.. taitaa ovulaatio olla muutaman päivän sisään. Mielessä kuitenkin epävarmuus tämän kierron tiputteluvuodosta, jota on tullut useampana päivänä.

Ajatukset olisi hyvä saada pois tästä vauvaprojektista. 

Olenkin aloittanut kuntokuurin ja yritän saada ruokailutottumukseni vähän parempaan suuntaan.

Eilen tein lihaskuntoa, tänään lenkkeilin 6km ja pyöräilin 9km. 

Hyvä porkkana tässä on se että näyttäisin elokuussa synttäribileissäni hyvältä bikineissä.
Luvassa saunomista ja paljuilua. 

Ja mitä bileisiin tulee.. sunnittelen kovasti juhlivani kunnolla pitkästä aikaa..

en ole vuosiin juhlinut ja nyt minulla on siihen hyvä syy.
Täytän 30 elokuussa.

Tietysti minulla on tässä sellainen taka-ajatus, että toivon kaiken menevän mönkään..

että juhliminen sillä tavalla kuin ajattelin ei onnistuisi.. 

Niinhän siinä yleensä käy, että kun suunnittelee jotain mahtavaa,

se menee mönkään..

pitäkää peukkuja, että niin kävisi myös tällä kertaa.

Voi kuinka paljon toivoisin olevani raskaana.. 

Se tunne, mikä mielen valtaa plussan ilmestyessä, on sanoinkuvailemattoman ihmeellinen.

Haluan kokoea sen jälleen kerran.

Haluan kasvattaa uuden elämän sisälläni,

saada yhden kauniin lapsen lisää.

kuva

Taistelu

Kp 6.

Niin. Ei tärpännyt. No niinhän minä arvelinkin. Vuotoa tuli ensimmäisen kerran jo dpo10.

Se oli shokki. Luteaalivaihe olisi liian lyhyt.. pettymys olis kova ja usko tulevaan mureni, koska kierto ei toimi. Mutta se vuoto jäi yhteen kunnon lorahdukseen kunnes parin päivän päästä alkoi menkat kunnolla. 

Tämän vuoden aikana on ollut paljon epäonnea elämässä. Kevät on ollut raskas. 

Keskenmenon jälkeen kaikki on ollut vaikeampaa ja raskaampaa. Arjen askareet vaativat ponnisteluita, olen itkuherkkä ja koen oloni yksinäiseksi, samalla kaipaan tilaa ja omaa rauhaa. 

Koulun suhteen koen olevani epäonnistunut. Useampi kurssi on mennyt rimaa hipoen läpi ja yksi kurssi jäi roikkumaan, sillä en päässyt uusimallakaan sitä läpi. n. 30 työhakemusta takana, enkä saanut harjoittelupaikkaa. "Valintamme ei kohdistunut sinuun".. sen on saanut lukea lukuisia kertoja, kunnes se viimeinenkin toivo meni. Se oli kuin isku vasten kasvoja. Minä en kelpaa mihinkään, minusta ei ole mihinkään. Lannistavaa saada hylkäys toisensa jälkeen. 

Masennusoireita on paljon, eikä masennus varmaan ole kaukana. Yritän taistella sitä vastaan. Onneksi arjessa on paljon pieniä ilon aiheita. Ja saan olla onnellinen upeasta, rakkaasta perheestäni. 

Tänään vietetään sairaspäivää pienimmän kanssa (TAAS). Ollaan sairastelusta huolimatta iloisia, sillä kaivettiin jemmasta ihanat blin bling tennarit, jotka astetta isompi sisko sai lahjaksi amsterdamin ystävältä. Ei tarvitse avata silmiään suurestikaan, kun huomaa kuinka paljon onnen aiheita ympärillään on. Se on paras keino taistella masennusta vastaan. 

17.3.2015

Niin siinä sitten tosiaan kävi, että pienen pieni alkio ei tarrannut kiinni tarpeeksi tiukasti. Useampi tunti meni itkiessä ja miettiessä syy seuraussuhteita. Olisi helppoa vedota siihen, että noro-virus sai kaiken aikaan, mutta googlen mukaan noro-virus ei ole raskaudelle vaarallinen. Raskauteni olisi jokatapauksessa mennyt kesken, ainakin uskon niin. Olo on ontto, pettynyt ja surullinen. Tunnen itseni ontoksi. Olo on tyhjä, pettynyt ja surullinen.

Jos tässä yrittää jotain lohduttavaa etsiä, niin parempi, että meni heti alkumetreillä kesken. Asia on paljon helmpompi käsitellä tässä vaiheessa. Toisekseen uskon, että luonto korjaa elinkyvyttömät pois. Alkiossa oli jotain vikaa, eikä siitä olisi kehittynyt elinkelpoista tähän maailmaan.

 En missään nimessä tarkoita, että keskenmeno olisi helppo käsitellä tai että sitä ei saisi surra näissä tilanteissa. Vanhempien ei tarvinnut tehdä sitä päätöstä, antavatko he sairaalle lapselle mahdollisuuden elämään, vai keskeytetäänkö raskaus. Toivon etten ikinä joudu tilanteeseen, jossa minun pitäisi päättää annanko lapselleni mahdollisuuden elämään.

Kerroin juuri tänään ystävälleni (joka on vasta saanut itsekin keskenmenon) raskaudestani. Hän oli surullinen, mutta samalla myös onnellinen puolestani. Tuntuu julmalta, että muutama tunti sen jälkeen kun kerroin hänelle, puhuinkin keskenmenosta kyyneleet silmissäni.  Olen kuitenkin iloinen, että kerroin, sillä juuri hän tietää tällä hetkellä parhaiten kuinka keskenmeno satuttaa. Kerroin myös muille läheisille ystävilleni raskaudesta ja ikävät uutiset heti perään. Tällaisina hetkinä voin todellakin allekirjoittaa sen että jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu suru ei ole niin raskas kantaa.

Keskenmeno satuttaa niin mieltä kuin kehoakin. Eilen sydämeni itki, tänää on ollut kehon vuoro kärsiä. Luulen että pahimmat kivut ovat ohi, mutta sydämeni tuntuu yhtä raskaalta, vähän särkyneeltä. Onneksi aika ja rakkaus parantaa ja minulla on paljon syitä onneen; lapseni, mies, johon tukeutua ja turvautua sekä ystävät ympärilläni.Sain iloita alkaneesta raskaudestani vain pienen hetken. Muutamassa päivässä ehtii kuitenkin tehdä merkillisen paljon ajatustyötä, tunteet ovat sekavia, onnea, iloa, huolta, pelkoa ja epävarmuutta. Mieleeni muodostui kuva siitä millainen perheemme olisi vuoden kuluttua ja rakastuin siihen kuvaan. Nyt on vaikea luopua siitä.Niin kai se menee, ajatustyö tulevasta alkaa heti, kun saa pienen aavistuksen siitä mitä se voisi olla. Mieli luo tietynlaisen kuvan ja vain aika näyttää, toteutuuko se. Ei meille kenelläkään ole annettu kristallipalloa, jolla voisi tulevan ennustaa, mutta haaveet ja kuvitelmat auttavat ainakin minua valmistautumaan tulevaan.Ensin mieheni ei millään uskonut, että olen raskaana, sitten hän ei millään halunnut uskoa, että raskaus meni kesken. Isoja asioita käsiteltäväksi lyhyessä ajassa. Tilanne vahvisti tunteemme siitä, että olemme toivomme saavamme yhden lapsen lisää. Ehkä tämä alunperin raskausblogiksi perustamani blogi voi jatkaa elämäänsä vauvahaaveblogina.