Vuosi

Koko viikon olen ollut vähän allapäin ja herkässä mielentilassa. 

Ystävien kanssa ei ole mennyt ihan kaikki putkeen ja sekin on itkettänyt..

paljoa ei ole tarvinnut sanoa tai tehdä saadakaseen kyyneleet silmiin. 

Tänään kävimme perheen pienimpien kanssa viemässä uurnalehtoon kynttilän herkässä mielentilassa. En tiedä helpottaako tuska ikinä... eniten mietin sitä, että olisi pitänyt odottaa siihen asti, kunnes pienen sydän sammuu.. eikä ottaa asiaa omiin käsiin.. Jos olisimme odottaneet olisi voinut kulua muutama viikko.. silloin lapsi olisi saanut oman hautapaikan.. oman haudan.. 

Koen edelleen, että suruni ei ole oikeutettu ja sitä vähätellään. Tiinu on osa elämääni.. tulee aina olemaan. 

Kuinka pitkään menee, että hyäksyy asian??

Välillä tuntuu, että tämä koko painajainen on jonkun muun uni.. Mutta se onkin minun todellista elämääni. Muutamat ystävät ovat sanoneet, että he eivät olisi selvinneet tällaisesta.. itsekin ajattelin joutuessani leikkaussaliin, että en halua herätä ikinä.. mutta vähitellen olen noussut ylös ja iloitsen elämästä ja perheestäni. Alkuraskauden keskenmenokin on rankka ja ikävä asia.. olen sen kokenut 3 kertaa.. siitä selviää, mutta sekin jättää jäljen sydämeen.. Tiinun menetys oli iso asia.. yritän edelleen toipua siitä.. mutta sitten kun ajattelee niitä, jotka menettävät täysin valmiin vauvan.. se musertaa.. en pysty edes kuvittelemaan miten siitä selviäisi.. tai jos vauva menehtyy kätkytkuolemaan.. tai entäpä jos lapsi kuolee onnettomuudessa.. tai muttaako se enää surun määrää, jos lapsesta tulee aikuinen ja hän menehtyy tavalla tai toisella?  Nämä asiat antavat minulle perspektiiviä tähän suruuni.

Tiedän ja olen kokenut niin, että mitä aiemmilla raskausviikoilla raskaus keskeytyy, sitä helpompi siitä on selvitä niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Lääketieteelisesti kohtukuolema tapahtuu 22 viikkoisella tai sitä suuremmilla viikoilla.. me menetimme Tiinun 19+4. Rajan veto on todella raju.. ja juuri se saa minut tuntemaan ettei suruni ole oikeutettua, että minun pitäisi unohtaa jo kaikki.. Toinen seikka on se, että kyseessä on raskaudenkeskeytys, abortti.. ei keskenmeno.. sekin tekee osansa.. Geneettisestä raskaudenkeskeytyksestä on puhuttu vähän ja ainakin minun on ollut vaikea löytää vertaistukea. 

Nyt kun vuosi on kulunut.. olen harkinut lopettavani blogin kirjoittamisen. 

Ehkä joskus voisin kirjoittaa iloisemmissa merkeissä. 

Menettämisen pelko

On mennyt useampi hetki enkä ole kirjoittanut.

Suru ei ole enää joka hetkessä,

nauran, puhun, syön ja elän.

Nukun kohtuullisen hyvin.

Mutta kun suru iskee,

se vie mennessään.

Kyyneleet valuu ja kaipaus sattuu. 

Kouluun on helppo mennä,

se on eräänalainen pakopaikka,

minulla ei ole aikaa ajatella menetystä.

Läheisiä ystäviäni välttelen edelleen.

Osaa en näe ollenkaan, osan kanssa kirjoittelen

silloin tällöin viestejä.

En kaipaa kenenkään seuraan,

viihdyn kotona perheen kesken.

Lapset ovat valo elämässäni.

Ilman heitä en olisi tässä nyt.

Pari viikkoa sitten sain muistutuksen siitä kuinka elämä voi päättyä ihan koska vain.

Kuopuksemme oli ollut vatsataudissa, hän oksensi sunnuntaina 2 kertaa, seuraavana päivänä 

hän voi hyvin, söi normaalisti ja oli oma iloinen itsensä. Maanantai oltiin varalta kotona, koska emme tienneet oliko se vatsatautia vai liikaa herkkuja (sunnuntaina juhlittiin 9-vuotiaan synttäreitä).

Tiistaina pieninkin meni hoitoon.. hän jäi iloisena ja hyväntuulisena sinne.. 

Pääsin kouluun ja ehdin olla 15 minuutti tunnilla, kunnes tytön omahoitaja soitti ja sanoi, että kaikki ei ole hyvin. Tyttöön ei saa kontaktia, ei vastaa puhutteluun eikä kosketukseen, silmät muljahtelee päässä, ei meinaa pysyä hereillä.. ei puhu mitään.. ei seuraa katseella.. katse seisoo.. 

Hän lähti viemään lasta päivystykseen ja minä lähdin saman tien perään.. hirvittävä hätä ja huoli.. 

Kuoleman pelko.. onko hän satuttanut itsensä.. aivotähdys.. verenvuotoa aivoissa (esikoisemme loukkaantui useampi vuosi sitten pahasti ja hänellä oli aivokalvon ja kovakalvon välinen leikkausta vaativa vuoto, olisi voinut kuolla)... tai oliko kyseessä epileptinen kohtaus?? 7-vuotiaallamme on ollut lapsuusiän hyvänlaatuinen epilepsia.. 

Pääsin terveyskeskukseen ja tyttö oli otettu ensiapuhuoneeseen.. oli todella pelottavaa nähdä oma lapsi tyhjän katseen kanssa.. hän ei reagoinut tulooni mitenkään.. ei seurannut minua katsellaan.. otin lapsen syliini ja rutistin hänet itseäni vasten enkä saanut mitään vastetta.. verensokeri oli matalahko 3,4.. 

Tyttö alkoi pikkuhiljaa vähän "heräämään" ja yritettiin keksiä millä saadaan verensokeri nousemaan.. heillä ei ollut glukoositapletteja tai muuta millä nostaa sokeriarvoja.. automaatti ei toiminut niin ei saanut mehua. Annettiin pelkkää vettä, mutta tyttö oksensi ulos samantien.. Lääkäri tuumasi sen olevan mahatautia.. mutta itse en ollut niin luottavaisella mielellä, koska mielestäni tilanne vaikutti poissaolokohatukselta.. olenhan nähnyt ennenkin sellaisen ja tytön omahoitajakin oli samaa mieltä. Mainitisin lääkärille huolestani ja kerroin isomman lapsen epilepsiasta.. hän lupasi konsultoida neurologia. Se helpotti mieltäni. Saimme luvan lähetä kotiin, mutta olin edelleen peloissani... Lapsi nukahti rattaisiin ja heräsi kun pääsimme kotiin.. unien jälkeen hän oli oma itsensä, halusi syötävää ja katsoi Frozenia innoissaan.. vihdoin saatoin huokaista..

Torstaina sain soiton neurologian poliklinikalta, että meille olisi aika seuraavalle päivälle eeg-mittaukseen.. jossain vaiheessa konsultaatiopyyntö oli muutettu kiireelliseksi lähetteeksi. Tietysti säikähdin vähän, mutta toivuttuani alkujärkytyksestä olin tyytyväinen että tuo kohtaus, joka muuten kesti yli tunnin, tutkitaan. Yleensä aletaan tutkimaan vasta muutaman kohtauksen jälkeen, en sitten tiedä miksi meidän tapauksessa tutkitaan heti. Ensi viikolla on neurologille aika ja selviää jatkot. Luulen että seurantalinjalle jäädään, koska uusia kohtauksia ei ole tullut. Mutta voin sanoa, että kyllä minä säikähdin. Menettämisen pelko on ihan kamalaa. 

Minulla riittää työstämistä pelkojeni kanssa

käyn yhä psykologin kanssa juttelemassa.

Tällä viikolla on myös lääkäri.

Minulla on masennusta ja ahdistuskohatuksia

joten todennäköistä juttelun avuksi otetaan hetkeksi lääkitys.

En oikein pääse surutyössäni eteenpäin.. 

Ja kun nyt tunnustan tässä asioita niin voin tunnustaa senkin,

että toivomme uutta raskautta pian. Ei se menetystämme korvaa,

mutta ajatus uudesta mahdollisesta raskaudesta auttaa jaksamaan.

Emme mitenkään voi jättää perhettämme tähän muotoon, 

että menetimme lapsen.. meidän on saatava kokea vielä se onni,

että saamme lapsen syliimme elävänä. 

Vaikeita hetkiä

Kaikki tuntuu vieläkin epätodelliselta.

Miten meille kävi näin? 

Kiellänkö koko asian, miksi mieli taistelee niin kovasti vastaan?

Törmäsin tänään kaupassa yhteen parhaista ystävistäni. Hän halasi

ja vaihdettiin muutama sana. Minulla oli kiire, koska mies odotti autossa

nukkuvan 3-vuotiaan kanssa. En ehtinyt kauaa jutella. Sain tehtyä ostokset

ja menin autoon.. miehelle kerroin kehen törmäsin ja sain sanottua, että tuli

hurjan paha mieli.. purskahdin itkuun.. Ystävälläni on laskettu aika helmikuussa.

Hänen vatsansa on kauniisti pyöristynyt ja raskauden näkee selvästi.

En ole hänelle kateellinen, enkä katkera. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja onnea raskauden suhteen.

Kun katsoin hänen vatsaansa, se toi mieleen oman menetykseni. Se satuttaa edelleen kovasti.

Olen tietoisesti vältellyt keskusteluita ja viestettylyitä hänen kanssaan, koska hänen tilansa muistuttaa siitä, että en ole enää raskaana. Koimme menetyksen. En vain kykene vielä, koska tapahtumasta on niin vähän aikaa. 

Olemme olleet ystäviä jo yli kymmenen vuotta. Uskon, että ystävyytemme kestää, vaikka juuri nyt en pystykään häntä kohtaamaan. Hän on minulle hyvin rakas ja tärkeä, mutta nyt minun täytyy itse toipua. 

Anteeksi.

Sanaton

Tänään ei löydy sanoja.

Menetyksen lopullisuus on  vaikea sisäistää.

Tiinu-enkeli

Torstai-aamu koitti ja tunnelma oli itkuinen. Tänään meille syntyisi pieni enkeli. Vein lapset hoitoon ja sain itkuisia halauksia. Kyyneleiden värittämien kasvojen kanssa lähdin kohti sairaalaa. Ilmoittauduin osastolle ja hoitaja näytti minulle huoneeni. Vaihdoin vaatteet ja kävimme päivän tulevat tapahtumat vielä läpi. 9.20 sain aloitusannoksen cytotecejä kohdunsuulle. Puolen tunnin päästä alkoi tulla pieniä tuntemuksia ja supistelut alkoivat lievänä. Muutama tosi pitkä ja tuntuva supistuskin ehti tulla, mutta sitten tilanne rauhottui. 12.20 sain kohdunsuulle lisää cytoteciä. 45 minuuttia sen jälkeen alkoi kertarysäyksellä supistella voimakkaasti ja pyysin kipulääkettä. Sain suun kautta oxynormia. Supistukset voimistuivat ja pitenivät, pian niissä ei ollut taukoa ollenkaan. Oxynormista ei ollut apua, lääkäri soitettiin laittamaan kohdunkaulanpuudute ja sen piti auttaa pian. Olin koko ajan kipeä, en enää erottanut supistusten väliä. Keskityin hengittämiseen ja yritin hallita kipua. Puudute ei auttanut ja kivut olivat sietämättömiä, hoitaja antoi oxynormia tällä kertaa suoraan suoneen, mutta siitäkään ei ollut apua. En voinut pitää enää silmiä auki, koska kipu oli niin kovaa. Pian tuntui ponnistamisen tarvetta ja jotta saataisiin lisää painetta kohdunsuulle minut pyydettiin siirtymään portatiiville ponnistamaan. Muutaman ponnistuksen jälkeen lapsivedet menivät ja tunto jaloistani alkoi kadota ja minua alkoi huimata. Siirryin takaisin vuoteeseen happiviikset nenälläni. Kipu oli edelleen sietämätöntä. Ponnistamisen tarve oli koko ajan, lapsi ei vain syntynyt. Kätilö tutki kohdunsuun ja sanoi että pieni lipare on vielä tiellä. Käski olla ponnistamatta muutaman supistuksen aikana. Kipu oli todella kova ja lisääntyi entisestään kun kätilö venytti lipareen pois supistuksen aikana. Välittömästi tuntui valtava paine ja ponnistin yhdellä kertaa pienen enkelimme ulos. Hän on syntynyt, hän on kuollut. (29.10.2015 14.55)

Syttyi tähdet ja tuli jo ilta
yli taivaan kaartui hohtava silta
jota pitkin valkoinen enkeli kulki
tarttui käteen ja pienet silmät sulki
aivan hiljaa enkeli kulkua johti
taivasten valtakuntaa kohti
kun lapsonen enkelin matkaan lähti
syttyi taivaalle uusi kirkas tähti
nyt joukossa tähtien taivaisten
loistat lapsemme enkeli kultainen