Tänään olen paennut todellisuutta koko päivän. Olen pitä nyt itseni kiireisenä, tehnyt arjen askareita ja ommellut. Sain nukuttua päiväunetkin. Voisi sanoa, että normaali sunnuntai. Mutta sitten tulee ilta ja kaikki pysähtyy. Todellisuus iskee lujaa. Tämä onkin totta.
Kuinka näin valtavan surun voi työntää syrjään? Toisaalta kaikkihan on normaalia, vauva kasvaa ja liikkuu kohdussani. Vatsani on yhä iso ja rinnat pinkeät. Olen yhä raskaana.
Romahtaako kaikki pian?
Paljon voimia huomiseen ja lähipäiviin! <3
VastaaPoistaHyasintti