Rintojen ultra.

Tiistaina kävelin vapisevana ultrattavaksi...

Jouduin odotteleen hyvän tovin, koska yksi laite 

oli rikkoontunut ja ajat olivat sen vuoksi vähän myöhässä.

Paikka oli sellainen, jossa tehdään mammografioita yms..

Siinä ehti kysellä itseltään kaikenlaista.. ajatella pahinta mahdollista

ja toista äärilaitaa

ja ehkä itkeäkin... 

Lääkäri pyysi minut huoneeseen.. pyysi riisumaan yläosat pois..

ja tunnusteltuaan rintani alkoi ultrata.. hän ei puhunut mitään 

pieneen ikuisuuteen.. tai siltä se ainakin tuntui.. 

Lopulta hän sanoi, että ei ole syytä huoleen. 

Muutos näyttäisi olevan paksuuntunutta rauhaskudosta 

eikä siitä ole haittaa terveydelle. Hän halusi kuitenkin että

tehdään vielä uusi ultra elokuun lopussa. 

Mieli keveni ja taisi muutama helpotuksen kyynelkin vierähtää. 

Tiedän, että elämässäni on paljon hyvää ja kaunista..

mutta välillä pystyn näkemään vain kaiken tuskan ja huonot asiat. 

Luulin että masennusoireet olivat helpottaneet,

mutta tämän rintaepisodin aikana huomasin että en todellakaan ole kunnossa.

Ystävät pidän edelleen aika etäällä..

en osaa sanoa onko ketään kenelle pystyn puhumaan todellisista tunteista..

Joskus kaipaa ystävää.. joka näkee ja kuulee sanomatta että on huono olla..

että tarvitsen vain olen jota vasten itkeä..

Mutta olen sen luontoinen ihminen..

että en taida osata edes näyttää todellisiä tunteitani..

olen taitava peittämään kaiken.

Vuosia sitten tutuistuin uusiin ihmisiin, joista pidin kovasti

ja pian meistä tuli läheisiä ystäviä..

tai ainakin luulin niin.

Puhuin tunteistani ja yksityisistä asioistani..

Mutta he eivät olleet luottamuksen arvoisia.. 

Riitaannuimme emmekä ole sen koommin juuri puhuneet..

Se vaikuttaa minuun edelleen..
En osaa enää avautua ja kovetan itseni.