Lopullista

Kulunut viikko on ollut vaikea. 

Olen käsitellyt Tiinun kuolemaa..

Hiljaa pääni sisällä olen puhunut nimenomaan kuolemasta,

en enää menettämisestä.. 

Mikä ero sitten on menettämisellä ja kuolemalla on minulle? 

Menetys ei ehkä ole niin lopullinen, ehkä menetetyn voisi saada takaisin?

Kuolemaa taas ei voi muuksi muuttaa.. Tiinu on kuollut..

Olin läheisen ystäväni kanssa samaan aikaan raskaana,

hänellä oli laskettu aika helmikuussa ja Tiinun laskettu aika olisi ollut maaliskuussa..

meidän lapset tuppaa syntymään etuajassa, joten ajattelin että olisimme saaneet

lapsemme samoihin aikoihin.. 

Tulee viesti ystävältä, että hän on menossa synnyttämään..

minun olisi pitänyt olla onnellinen ja iloinen.. sain kirjoitettu hänelle "Tsemppiä teille <3" ja

purskahdin itkemään.. pitkiin aikoihin en ole itkenyt niin lohduttomasti... yritin pidätellä itkua, 

mutta aina se alkoi uudestaan.. lapsetkin olivat ihmeissään ja antoivat minun olla rauhassa. 

Sydämeen sattui ja henki salpaantui.. tuntui että kaikki pahuus iski vasten kasvoja.. Se oli shokki.

En ole ollut missään vaiheessa kateellinen ystävälleni.. Tiinun kuolemasta tuli yhtäkkiä niin konkreettista.. ystävä sai pienen tytön, minä olen omani päästänyt enkelten mukaan.. hän ei tule ikinä takaisin.. minun sylini on tyhjä ja se tekee liian kipeää. Lapseni on kuollut eikä palaa syliini enää ikinä.. Se että ystäväni sai aarteen syliinsä, muistuttaa minua siitä mitä itse menetin.

Olen syyllistänyt itseäni tunteistani.. pettynyt siihen, etten aina hallitse niitä. Välttelen osaa ystävistäni. Maailmani on kutistunut.

Tämä ystäväni käy lukemassa blogiani..

Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi,

en ole halunnut sinulle suoraan tunteistani kertoa

koska en halua että sinun onnesi kärsii minun synkän mieleni vuoksi.