Viime päivinä olen tuntenut luissani ja ytimessäni menetyksen.
Mieli on ollut alakuloinen ja itku herkässä.
Olen käynyt tapahtumia päässäni läpi..
Muistan sen niin hyvin, se tunne kun menettää toivonsa.
Tällä hetkellä raskausviikkoja olisi tasan 29.
Luulen, että käyn näitä asioita läpi, koska toivomme, että uusi raskaus saisi alkunsa pian.
Tiinua ei pysty kukaan korvaamaan, mutta ajatuskin siitä että saisin joskus kasvattaa uutta elmää sisälläni auttaa jaksamaan ja näyttää minulle suuntaa. Samaan aikaan pelkään, että emme saa enää uutta mahdollisuutta. Ja jos sen saisimmekin, osaanko iloita siitä? Luulen että ole todella vainoharhainen ja raskaus tulee olemaan henkisesti vaikea.
19.1 minulla on taas psylogin aika..
toivottavasti olen päässyt siihen mennessä vähän eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti